Eyvind Sucksdorff Sodankylän geofysiikan observatorion johtaja 1927–1945

Eyvind Sucksdorff syntyi 7. huhtikuuta 1899 Pohjois-Savon Vesannolla. Hän kuoli Helsingissä 19. lokakuuta 1955. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 120 vuotta Sucksdorffin syntymästä.

Eyvind Sucksdorff valmistui ylioppilaaksi Viipurin lyseosta vuonna 1918. Vielä samana vuonna hän osallistui Suomen sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella valkoisten joukoissa.

Sucksdorff opiskeli Turun yliopistossa fysiikkaa, tähtitiedettä ja matematiikkaa Yrjö ja Kalle Väisälän oppilaana. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1933.

Eyvind ja Annikki Sucksdorff vuonna 1927. Kuva: Sucksdorffien perhealbumi, kiitokset Touko Siltala.

Suomalainen Tiedeakatemia valitsi Sucksdorffin Sodankylän observatorion johtajaksi vuonna 1927. Hän oli järjestyksessä viides johtaja observatorion perustamisesta 1913 lähtien. Observatorion assistentiksi kiinnitettiin Eyvindin aviopuoliso lääketieteen kandidaatti Annikki Sucksdorff (s. Santaholma; 1904-1986). He työskentelivät observatoriotehtävissä 18 vuotta vuoteen 1945 saakka. Sinä aikana heille syntyi kolme lasta: Christian (Krisse) (1928–2016), Esra (1929–) ja Liisa (1931–).

1920-luvun lopulla alkoivat suomalaiset geofyysikot ja meteorologit valmistautua vuosien 1932–1933 kansainvälisen polaarivuoden tutkimus- ja havainto-ohjelmaan. Sodankylän observatoriossa uusittiin ja laajennettiin magneettikentän rekisteröintilaitteet. Aikansa moderneimmat ja tarkimmat laitteet saatiin Tanskan ilmatieteelliseltä laitokselta. Laitteet oli suunnitellut laitoksen johtaja ja Kansainvälisen polaarivuoden presidentti Dan la Cour (1876–1942). Sucksdorff ja la Cour tekivät 1930-luvulla tiivistä yhteistyötä magneettisten mittausten ja uusien mittalaitteiden parissa. La Courin magneettiset instrumentit olivat kansainvälisen observatorioyhteisön vakiolaitteita aina 1990-luvulle saakka.

Polaarivuoden aikana Sodankylän observatoriossa oli toiminnassa toistakymmentä eri meteorologista ja geofysikaalista havaintolaitteistoa. Vastaavassa laajuudessa Sodankylässä tehtiin havaintoja ensimmäisen polaarivuoden aikana 1882–1883.

Polaarivuoden hyvin toteutettu havainto-ohjelma oli Sodankylän observatoriolle ja Eyvind Sucksdorffin pienelle neljän hengen tiimille suuri menestys. Observatorion asema tiedeyhteisössä vahvistui, kun Sodankylästä tehtiin magneettisten kojeiden kansainvälinen kalibrointiasema. Eyvind Sucksdorff loi kiinteät suhteet alan kansainvälisiin toimijoihin, erityisesti pohjoismaisiin kollegoihin.

Suuri osa polaarivuoden havainnoista jäi pysyvästi observatorion tehtäviin. Niinpä vuonna 1933 Eyvind Sucksdorffin aloitteesta observatorion nimeksi otettiin laajennetun tehtäväkentän mukaisesti "Sodankylän geofysikaalinen observatorio Tähtelä".

Uudet magneettiset mittalaitteet antoivat mahdollisuuksia tutkia entistä nopeampia korkeataajuisia magneettisia muutoksia. Vuonna 1936 Eyvind Sucksdorff julkaisi arvostetussa Journal of Geophysical Research -lehdessä, samanaikaisesti norjalaisen Leiv Harangin (1902–1970) kanssa, tutkimuksen nopeista magneettikentän muutoksista, joille vakiintui nimitys mikropulsaatiot. Kyseessä oli uusi tieteellinen aluevaltaus magnetismin alalla. Sucksdorff jatkoi pulsaatioiden tutkimuksia maavirtojen ja suurten induktiokelojen avulla aina 1930-luvun lopulle saakka. Hänen työtään ovat sittemmin jatkaneet menestyksellisesti Oulun yliopiston tutkijat.

Eyvind Sucksdorffin väitöskirja valmistui sodan aikana vuonna 1942. Se käsitteli magneettista häiriöisyyttä (aktiivisuutta), joka oli 1930-luvulla monella taholla kiinnostuksen kohteena. Väitöskirjatyön aineistona oli Sodankylän magneettiset rekisteröintitulokset 1914–1934. Tässä työssä hyödynnettiin ensimmäisen kerran Sodankylän observatoriossa tuotettua tieteellistä dataa kansainvälisen tiedeyhteisön käyttöön. Väitöskirjatyön aihepiiri olisi nykyterminologian mukaan avaruussää ja -ilmasto, joka on mitä ajankohtaisin tutkimusalue tänäkin päivänä. Vasta 1960-luvulla Sodankylän observatoriossa julkaistiin uudelleen kansainvälisesti merkittäviä tieteellisiä tutkimuksia.

Sodankylän observatorion 1930-luvun menestystarina päättyi vuonna 1944 täydelliseen katastrofiin. Saksalaiset sotajoukot suorittivat observatorion täydellisen ja mitä perusteellisemman tuhon syksyllä 1944. Observatorion kaikki 11 rakennusta poltettiin maan tasalle.

Suomalainen Tiedeakatemia yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa päättivät aloittaa välittömästi observatorion uudelleenrakentamisen. Jo vuoden 1944 lopulla säähavainnot saatiin käyntiin lähes aikaisemmassa laajuudessa. Observatorion toiminnot jaettiin vuonna 1949 kahtia siten, että kaikki magnetismiin liittyvät jäivät Tiedeakatemian vastuulle, mutta meteorologiset ja aerologiset havainnot siirrettiin uudelle organisaatiolle Ilmatieteen laitoksen tehtäväkentälle. Näin Tähtelän alueelle syntyi kaksi observatoriota: meteorologinen ja magneettinen.  Tarvittavat varat saatiin Lapin jälleenrakentamisrahastosta. Jälleenrakennusvaiheen tärkeitä vaikuttajia olivat Eyvind Sucksdorffin ohella Ilmatieteen laitoksen johtaja Jaakko Keränen - Sodankylän observatorion ensimmäinen johtaja 1913–1917 - ja Helsingin yliopiston meteorologian professori Vilho Väisälä, jonka ansiosta saatiin Sodankylän aerologiset luotaukset käyntiin.

Geofysiikan observatorion uusi päärakennus valmistui vuonna 1950, ja uusi aika koitti. Eero Kataja (1927–2014) aloitti observatorion johdossa samana vuonna, mutta Eyvind Sucksdorff, Tiedeakatemian observatoriotoimikunnan sihteerinä, oli silloin vielä varsin kokemattoman Katajan tukena kaikissa observatoriota koskevissa käytännön kysymyksissä.

Eyvind Sucksdorff valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi vuonna 1951. Hän toimi tähtitieteellisen yhdistyksen URSA:n puheenjohtajana 1947–1955. Sucksdorff oli sodan jälkeen kansainvälisen geomagnetismin järjestön (IAGA) aktiivinen jäsen.

Eyvind Sucksdorff siirtyi Sodankylän tuhon jälkeen Helsinkiin Ilmatieteen laitokselle geofyysikon virkanimikkeellä. Siellä hänen suunnitelmiensa mukaan valmistui Nurmijärven magneettinen observatorio vuonna 1951. Sucksdorffin tehtäväkenttään kuului vielä uudistaa ja jatkaa Ilmatieteen laitoksen tekemiä magneettisia maastomittauksia eri puolilla Suomea. Eyvind Sucksdorffin äkillinen kuolema vuonna 1955 katkaisi näiden töiden jatkuvuuden.

Sodankylän geofysiikan observatorion yli satavuotisessa historiassa Eyvind Sucksdorff nousee erääksi sen tärkeimmäksi johtajaksi, jonka ansiosta observatorio nousi kansainvälisen tiedeyhteisön arvostetuksi toimijaksi jo 1930-luvulla.

"Geofyysikko Eyvind Sucksdorff - havaintojen taituri" -kirjan kansi.

Eyvind Sucksdorffin elämästä ja työstä Sodankylän geofysiikan observatoriossa on ilmestynyt allekirjoittaneen laatima kirja "Geofyysikko Eyvind Sucksdorff - havaintojen taituri" (Suomen Tiedeseura 2018, 183 s.). Se on ostettavissa Tiedekirjakaupan kautta (tiedekirja (at) tsv.fi), mutta kirjaa voi kysyä myös Sodankylän geofysiikan observatoriosta.

Teksti: Heikki Nevanlinna.

25.2.1918 - Observatorion toiminta keskeytyy 4 kuukaudeksi

Sata vuotta sitten Suomi oli ajautunut sisällissotaan. Helmikuun 25. päivänä vaikutukset ulottuivat konkreettisesti observatorion aikasarjoihin, sillä tänään tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun observatorion johtaja Heikki Lindfors pysäytti observatorion toiminnan ja matkasi Tampereelle taisteluihin, joissa hän pian kaatui. Havainnot olivat keskeytyksissä aina kesäkuun  1918 alkuun saakka, jolloin havainnot saatiin taas uudelleen käyntiin Jaakko Keräsen toimesta.

Tämä vähemmän tunnettu neljän kuukauden katkos on toinen merkittävä havaintokatkos Sodankylän tänään jo 105. havaintovuoden aikana. Tunnetumpi on Lapin sodan (syyskuu 1944 - joulukuu 1945) aiheuttama katkos, jolloin observatorio tuhoutui ja uudelleenrakennettiin nykyiselle paikalleen.

Sodankylän geomagneettisen observatorion vaihteluhuone
ajalta ennen Lapin sotaa. Kuva: SGO:n arkisto. 

Alla on observatorion toimintakertomus vuodelta 1918. Seuraavassa blogissa on lisää observatorion varhaisista vuosista Heikki Nevanlinnan kirjoittamana.

Kertomus Suomalaisen Tiedeakatemian Magneettisen Observatorion toiminnasta vuonna 1918

Kohtalokas vuosi 1918 muodostui kohtalokkaaksi myöskin Sodankylän Magneettisen Observatorion toiminnalle. Se muodostui kohtalokkaaksi ennen kaikkea sen kautta, että observatorion v. t. johtaja, fil. kand. Heikki Lindfors, joka vielä vuoden alussa ohjasi toimintaa, tunsi velvollisuutensa isänmaata kohtaan vaativan hänetkin rientämään niiden eturintamaan, jotka ase kädessä ja kaikkensa alttiiksi pannen olivat ryhtyneet luomaan vierasta ja vieraisiin yhtyneitten petturien hirmuvaltaa pois hartioiltaan. Maisteri Lindforsin lähtö keskeytti observatorion tieteellisen toiminnan n. kolmeksi kuukaudeksi ja hänen kaatumisensa Tampereen edustalla maaliskuun 28. päivänä pakotti, monivuotisen ja ansiokkaan varsinaisen johtajan, fil. maisteri J. Keräsen siirryttyä toiselle toiminta-alalle, uskomaan observatorion johdon allekirjoittaneelle, kokonaan uudelle miehelle Suomessa suoritetun magneettisen tutkimustyön alalla. Maisteri Lindforsin aikainen kuolema merkinnee muuten menetystä ei ainoastaan Sodankylän Magneettiselle Observatoriolle, jonka johdossa hän maisteri Keräsen jälkeen epäilemättä olisi toiminut mitä suurimmalla menestyksellä, vaan samalla myöskin koko Suomen tieteelle. Sillä hänellä oli harvinaiseen kyvykkäisyyteen yhtyneenä myöskin harvinainen rakkaus tutkimusta kohtaan, sekä melkein verraton omantunnon tarkkuus tehtävien suorittamisessa. Mutta, kun isänmaa kutsui poikiaan, näyttivät maisteri Lindforsista kaikki muut tehtävät ja kaikkinainen muu kutsumus toistaiseksi mitättömältä. ”Observatorion toiminta lopetetaan johtajan sotaan lähdön vuoksi, ja aloitetaan jälleen, kun voitto on saatu”, on hän lähtöpäivänsä aamuna kirjoittanut ”Vaihteluhuoneen” päiväkirjaan. Kunnioitettuna säilyköön sellaisen miehen muisto!

Observatorion toiminta, joka keskeytyi helmikuun 25 p:nä, pantiin uudestaan käyntiin kesäkuun 1. päivänä. Sen suoritti maisteri Keränen, joka heti liikenteen auettua oli rientänyt Helsingistä Sodankylään. Sitäpaitsi toimi maisteri Keränen vielä koko kesäkuun ajan monella tavalla observatorion hyväksi, sen 19. päivästä lähtien m.m. tutustuttamalla allekirjoittanutta laitoksen käytännölliseen toimintaan pienimpiä yksityiskohtia myöten. Ikävä vain, että hänen täytyi poistua jo heinäkuun 1. päivänä, joten traditsionien varman säilymisen kannalta katsoen niin hedelmällinen yhteistoiminta liian pian keskeytyi. Sen jälkeenkin maisteri Keränen kuitenkin on suurella myötätunnolla seurannut hänelle viisivuotisen toimintakauden aikana läheiseksi käyneen ”Tähtelän” vaiheita, ja ollut kaiken aikaa hyvin altis avustamaan sekä neuvoilla että toimenpiteillä, josta ”Tähtelän” nykyiset työntekijät ovat hänelle suuressa kiitollisuuden velassa.

Observatorion johtajan muutos on tuonut mukanaan myöskin apulaisen muutoksen; apulaiseksi maisteri, rouva Siiri Keräsen sijaan on tullut maisteri, rouva Hanna Levanto. Kaiken lisäksi on menneen vuoden kuluessa tapahtunut myöskin vahtimestarin muutos; eron pyytäneen vahtimestari K. Gummeruksen sijaan on tullut T. Sedergren Pielavedeltä syyskuun 1. päivänä. Observatorion toiminta on siis joutunut kokonaan uuden henkilökunnan haltuun.

Observatorion tieteellistä työtä on kesäkuun 1. päivästä lähtien jatkettu entiseen tapaan. Koska maisteri Keränen on ottanut pitääkseen huolta kaikkien aikaisempien vuosien havaintoaineksen muokkaamisesta, niin allekirjoittaneen johdolla on alettu muokata suorastaan menneen vuoden ainehistoa. Siinä ei kuitenkaan ole päästy tähän mennessä vielä edes puoleen, sillä allekirjoittaneen on sen ohella täytynyt käyttää verrattain paljon aikaa itse työhön perehtymiseen sekä kaikenlaatuisiin käytännöllisiin kysymyksiin.

Perusasemana Meteorologisen Keskuslaitoksen Suomessa toimittamaa magneettista mittausta varten on Sodankylän Magneettiseen Observatorioon menneen vuoden aikana turvautunut ainoastaan maisteri Keränen, suorittamalla täällä viime kesäkuussa magneettisen matkakoneitten vartaushavaintoja.

Magneettisen Observatorion yhteydessä toimivaa meteorologista havaintoasemaa on hoitanut syystkuun 1. päivään asti rouva S. Gummerus ja siitä lähtien vahtimestari T. Sedergren.

Observatorion kirjasto on vuoden kuluessa pysynyt miltei ennallaan muutamaa sanakirja- ja logaritmitauluhankintaa lukuunottamatta. – Kirjasto, joka vielä toistaiseksi on hyvin pieni, kaipaa muuten Suomalaisen Tiedeakatemian julkaisuja.

Observatorion ylläpito viime vuoden aikana on tullut kalliimmaksi kuin minään edellisenä vuotena, koska kaikki tarvikkeet ja työpalkat etenkin täällä pohjoisessa ovat entisestään suunnattomasti kohonneet. Niinpä on, mainitakseni vain pari esimerkkiä, heinistä maksettu viime kevättalvella markka, jopa ylikin kilolta; ja rahtipalkka Rovaniemeltä tänne on suurimman osan vuotta ollut niinikään markka kilolta. Viime vuoden menojen kokonaissumma on 14,479 mk, 76 p. (edellisen vuoden 11,087 mk, 46 p.).

Monenlaisia muutoksia ovat siis vuoden 1918 myrskyt saaneet aikaan tämän syrjässä olevan pienen observatorionkin elämässä. Kunpa alkanut vuosi voisi jälleen ruveta osottamaan hiljaista kehitystä, eduksi ennen kaikkea tieteelliselle työlle!

Sodankylän Magneettisessa Observatoriossa tammikuun 16 p:nä 1919.

E. R. LEVANTO

Lisäys


Edelliseen kertomukseen liitettäköön joku sana observatoruion hoidosta sota-aikana.

Aluksi ansaitsee mainita, että observatorion vahtimestari, herra K. Gummerus lähti jo helmik. 15 p:nä sotatoimiin. Ennen sotaanlähtöään sijoitti Lindfors-vainaja observatorion tärkeimmät koneet ja arvokkaan magneettisen ja meteorologisen registeröintiaineiston vaihteluhuoneeseen, jota hän oli kieltänyt lämmittämästä mahdollisen tulipalovaaran takia koko sinä aikana, jolloin laitoksella ei ollut tieteellisiä työntekijöitä. Laitoksen vartijaksi hän palkkasi entisen postinkuljettajan Matti Kiviojan. Meteorologisia määräaikahavaintoja suoritti sota-aikana, tosin pari kertaa lyhyemmän aikaa keskeytyneenä, rouva S. Gummerus.

Observatorion vartioinnista johtuvat kustannukset maksoi etukäteen hyväntahtoisesti Kemi-yhtiön paikallinen johtaja, herra E. Mellenius, joka myös monella muulla tavalla on osoittanut huomattavaa avuliaisuutta ja harrastusta observatoriota kohtaan.

J. KERÄNEN Suomalaisen Tiedeakatemian vuosikokouksessa 12 p. huhtikuuta 1919 

Heikki Nevanlinna: Sodankylän geofysiikan observatorion varhaista historiaa

100 vuotta sitten

Tammikuussa 1918 Suomessa alkoi verinen sisällissota. Vastakkain olivat punaiset ja valkoiset. Kansakunta oli jakaantunut syvästi kahtia. Maassa oli vakava elintarvikepula ja talouskriisi, rahan arvo romahti. Vaikka Sodankylä oli kaukana rintamista, sota vaikutti voimallisesti sinnekin.

Observatorio aloitti vuonna 1918 viidennen toimivuotensa. Sen ensimmäinen johtaja Jaakko Keränen (1883-1979) oli aloittanut työnsä kesällä 1913. Silloin observatorion taloudellinen tila oli hyvä, mutta vuonna 1914 alkaneen maailmansodan edetessä se huononi dramaattisesti. Kesällä 1917 Jaakko ja hänen vaimonsa Siiri (1889-1968), joka oli samalla observatorion assistentti, päättivät jättää observatorion vaikeiden elinolosuhteiden vuoksi. Sodankylässä olivat syntyneet Kerästen lapset Liisa (1915-2004) ja Olli (1917-1939). Keräsen perhe muutti Helsinkiin, koska observatorion palkat olivat inflaation myötä huvenneet riittämättömäksi nelihenkisen perheen elatukseen. Jaakon tekeillä oleva väitöskirja vaati myös viimeistelyä Helsingin yliopistossa.

Lapissa vallitsi monin paikoin vaikea elintarvikepula, jopa suoranainen nälänhätä. Keränen kirjoittikin Helsinkiin esimiehelleen Ilmatieteen laitoksen johtajalle Gustaf Melanderille: "Täällä syödään yleisesti pettua ja elintarvikepula on kova". Jaakko Keränen lähetti säännöllisesti poronlihaa, voita ja muita elintarvikkeita rahtikuljetuksena Helsinkiin Gustaf Melanderille ja hänen perheelleen, pula oli suuri sielläkin.

Elokuussa 1917 observatorioon palkattiin Helsingistä virkaa tekeväksi johtajaksi 23-vuotias filosofian maisteri Heikki Lindfors (1894-1918). Hän otti observatorion tehtävät nopeasti vastaan ja osoittautui taitavaksi työntekijäksi. Kun Suomen sisällissota puhkesi tammikuussa 1918, Lindfors tunsi velvollisuudekseen lähteä sotaan mukaan valkoisten puolelle kotikaupunkinsa Tampereen rintamalle. Siksi hän keskeytti kaikki havainnot observatoriossa ja kirjoitti havaintopäiväkirjaan tiedoksi "Toiminta lopetetaan johtajan sotaanlähdön vuoksi ja aloitetaan jälleen, kun voitto on saatu". Lindforsin mukana rintamalle lähti myös observatorion vahtimestari Henrik Gummerus (1874-1937). Lindfors sai surmansa Tampereen valloitustaisteluissa  maaliskuussa 1918.

Vaikea aika

Heti sisällissodan päätyttyä toukokuussa 1918 Jaakko Keränen matkusti Helsingistä Sodankylään ja sai Lindforsin keskeyttämät havainnot ja magneettiset rekisteröinnit jälleen toimintaan. Havaintoihin jäi kuitenkin noin neljän kuukauden katkos. Työnsä jälkeen Keränen jätti lopullisesti Sodankylän observatorion ja siirtyi Helsinkiin vastaperustetun Geodeettisen laitoksen palvelukseen.

Uudeksi johtajaksi palkattiin Elias Levanto (1890-1969) ja assistentiksi tämän vaimo Hanna (1892-1979). Elias Levanto oli myös osallistunut sisällissodan taisteluihin valkoisten riveissä. Samalla puolella rintamaa taisteli myös observatorion tuleva johtaja Eyvind Sucksdorff (1899-1955).

Taloudellinen ahdinko jatkui Sodankylässä myös Elias Levannon johtajakaudella. Perheeseen syntyi kaksi lasta ja elanto oli niukkaa. Elias Levanto perheineen muutti vuonna 1921 etelään, Turkuun, jossa hän sai varmemman toimen koulualalta.

Sisällissodan taisteluihin osallistui myös observatorion ensimmäinen vahtimestari Adiel Ahonen (1883-1938) punaisten puolella. Hän pakeni sodan jälkeen Venäjälle, mutta surmattiin siellä Stalinin poliittisten vainojen aikana vuonna 1938. Otto Moberg (1869-1951), joka oli myös työskennellyt observatorion vahtimestarina, toimi sisällissodan aikana Sodankylän valkokaartin esikunnassa.

Olot kohenevat

Observatorion vaiheista on julkaistu Heikki Nevanlinnan
toimittama historiikki, joka on tilattavissa SGO:lta.

Sodankylän observatorion pahimman taloudellisen ahdingon aikana 1916-1918 lähellä oli Suomalaisen Tiedeakatemian päätös lakkauttaa observatorio ja ylläpitää siellä magneettisia rekisteröintejä vain kesäisin, kun Lapissa tehtiin magneettisia kartoitustöitä Jaakko Keräsen johdolla. Näin ei onneksi käynyt ja observatorion taloudellinen tila koheni vähitellen 1920-luvun lopulla. Observatorion johdossa toimi 1921-1927 Heikki Hyyryläinen (1893-1963), jonka aikana observatorion meteorologisia havaintoja laajennettiin merkittävästi. Vuonna 1927 observatorion saatiin johtajaksi tarmokas ja aikaansaapa Eyvind Sucksdorff, joka oli virassaan aina vuoteen 1945 saakka.

Polaarivuosi 1932-1933

Observatorio koki uuden nousukauden kansainvälisen polaarivuoden 1932-1933 aikana, kun havaintokohteiden määrä nousi pysyvästi toiselle kymmenelle. Kansainvälinen yhteistyö pääsi myös vauhtiin ja Sodankylän observatorion arvostus alan tiedeyhteisössä oli korkealla.  Observatorion tieteellisiä havaintoaineistoja ja vuosikirjoja toimitettiin yli 50:lle alan kansainväliselle organisaatiolle. Eyvind Sucksdorff julkaisi omia merkittäviä ja uraauurtavia tutkimuksiaan magneettisten pulsaatioiden alalla.

Polaarivuoden jälkeen laitoksen nimi muutettiinkin vastaamaan paremmin toimintojen kasvanutta laajuutta muotoon Sodankylän geofysiikan observatorio.

Heikki Nevanlinna

Aiheesta lisää:

Heikki Nevanlinna: Jaakko Keränen - Suomen sääprofessori. Oulun yliopisto ja Ilmatieteen laitos, 2014 (https://helda.helsinki.fi/handle/10138/144225).

Heikki Nevanlinna (Toim.): Sodankylän geofysiikan observatorio 1913-2013 - sata vuotta havaintoja ja tutkimusta. Oulu yliopisto, 2017. ( Kirjaa voi tilata SGO:lta )