Tähtimittaaja Uula taivasmatkalla

Enpä voinut aavistaa untuvikkona luonnontieteiden ylioppilaana Sodankylän Tähtelään ensimmäisenä työpäivänä saapuessani millaisen koko elämää tukevan isähahmon tapasin Johannes Kultimaa kätellessäni. Minulle oli jo etukäteen neuvottu, että tapaat myös Uulan, jonka saatat kokea kovasti värikkääksi ja omaperäiseksi persoonaksi. Hän on kuitenkin sydämessään koko humaanista arvomaailmaa tukeva ihminen, jonka puoleen voit kääntyä asiassa kuin asiassa. ”Voit luottaa häneen kuin herkkien magneettisten mittausten tarvitsemaan peruspilariin.” Siinäpä neuvo, joka kuulosti minusta tuolloin voimakkaalta tulevalle tutustumismatkalle sekä tieteeseen, että koko olemisen filosofiaan. Mutta luottamus osoittautui heti oikeaksi, ja totesin pian nimeäväni vanhimman poikanikin Uulan etunimen mukaan.

Johannes Kultima kirjurina magneettikentän
 absoluuttimittauksissa Kevolla 3.10.2014. 

Itse asiassa Uula otti aina observatorioon saapuvat nuoret tutkijat siipiensä suojaan, opettaen heille ettei tieteellisen työn laadusta tingitä, havainnot tehdään perinpohjaisesti valmistautuen ja havaintohetkiin omistautuen, koska luonnonhavaintoja ei voi uusia. Ne on tehtävä luonnon ehdoilla. Nykyisen Sodankylän geofysiikan observatorion, viime vuonna 100 vuotta täyttäneen tutkimuslaitoksen koko olemus kiteytyi hänen suhtautumisessaan observatoriotyöhön, tieteelliseen mittaukseen. Uula oli tähtimittaaja sananmukaisesti, hän oli koulutukseltaan tähtitieteilijä, hionut omin käsin metrisen linssin tieteelliseen kaukoputkeen Turussa ollessaan, ja Sodankylän Tähtelässä mitannut Maan napavariaatiota, siis pohjoisnavan epäsäännöllistä hyrräliikettä, havaitsemalla 5-metrisellä kaukoputkella Sodankylän yli kulkevia tähtiä jokaikinen kirkas talviyö 15 vuoden ajan. Uulalta jäi vain 2 yötä mittaamatta. Se on suoritus, johon tuskin kukaan muu olisi pystynyt, varsinkin kun ottaa huomioon, että kaukoputkihan on ulkolämpötilassa. Ensimmäisenä havaintoyönä, jona olin mukana, Uula totesi tiukasti: ”Älä sitten hengitä putken runkoon, se aiheuttaa lämpölaajenemista ja havaintovirhettä”. Niin, tietenkin sen jälkeen kun olin erehtynyt hengittämään.

Satelliittiaikakauden tulon lopettaessa Tähtelän tähtimittaukset, Uula vastasi observatorion magneettisista mittauksista, ja teki sen samalla tinkimättömyydellä kuin tähtimittauksetkin. Ja opetti sitä meille nuoremmille. Yksi nykyisistä nuorista tutkijoista totesikin: ”Ilman Uulaa en olisi koskaan tullut näihin hommiin. Uulassa oli parasta että hän arvosti kunnollista tieteentekoa ja tuki sitä hieman omanlaatuisella tavallaan ‘kultimoimalla’.” Hauska tarina oli kun Uula yliopiston ruokalippulaskuissa olleen viiden sentin pyöristysvirheen takia teki valituksen yliopistoon. Hallinto yritti pelata alas ongelmaa vähättelemällä, mutta Uula piti pintansa. Ei sen takia, että viisi senttiä olisi iso raha, vaan sen takia, ettei jatkossa hallinto tekisi samanlaisia tyhmyyksiä sortumalla pyöristysvirheeseen.

Uula otti mielellään uudet tutkijat mukaan tekemään magneettisia mittauksia, kertoen juurta jaksaen miten instrumentit toimivat ja miten mittauksia tehdään. Absoluuttimagneettikentän mittaukseen käytettävässä mökissä ei saanut olla ainuttakaan rautanaulaa. Jopa hänen silmälasiensa sangat oli valittu niiden magneettisten ominaisuuksien perusteella. Hän myös tarkisti tietokoneiden mittaamat käyrät hyvin tarkasti. Kun joku sattui tietämättään hiihtämään magnetometrikopin ohi, Uula hyvin hienovaraisesti seuraavana päivänä otti puheeksi suksen siteiden magneettiset ominaisuudet, ja miten niinkin pieni asia vaikuttaa herkkien magnetometrien tekemiin mittauksiin. Hän oli siis nähnyt häiriön magnetometrin mittauksissa ja yhdistänyt ne suksenjälkiin. 

Magnetismin perustyö ei ole ulospäin kovin näkyvää eikä siitä useinkaan synny suoranaisia tieteellisiä julkaisuja, mutta sitä kautta tiedeyhteisölle, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, tarjoutuu alan tutkimukselle korkeatasoista ja laatuvarmennettua magneettista dataa alan tutkimukselle. Sodankylän magneettiset aineistot ovat olleet lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa tärkeää ja arvokasta materiaalia yhdessä muiden maailman observatorioiden kanssa. Yhteistyöt Ilmatieteen laitoksen Nurmijärven observatorion kanssa, kansainväliset vertailumittaukset, ja kansainvälisen IMAGE-magnetometriketjun kalibroinnit olivat Uulan vastuita tiedeyhteisön hyväksi.

Tähtelässä Uula rakensi ja ylläpiti työyhteisön henkeä. Sekä ammattiyhdistystoiminta että yhteiset tapahtumat olivat lähellä hänen sydäntään, eikä ilman Uulaa olisi montaakaan marjaretkeä, tiedehistoriasta kertovaa näytelmää tai peräti työpaikan lumijalkapallo-ottelua noussut pystyyn. Uula piti koululaisista ja sai aikaan observatorion tutkijoiden kiertueen halki koko Lapin, jossa kerroimme revontulista ja avaruustutkimuksesta, kun Uulan ehdotuksesta syntynyt hakemus sai rahoituksen Lapin Kulttuurirahastolta. Uula toimi taustalla koko ajan tavoitteenaan ruokkia lasten ja nuorten tiedonnälkää, ja hän sai observatorion toimimaan Sodankylän päiväkoti Tähtitarhan kummilaitoksena, sekä pitämään revontuli- ja avaruuskursseja Sodankylän lukiossa. Hän selvitti historian tapahtumia ja kirjoitti niistä kansantajuisia artikkeleita, kuvaten saamelaisen tähtitaivaan ja joulun tähden tarinat.

Uulan kanssa oli hauska tingata. Hän oli kaikkien pitämä ja lämminhenkinen ihminen, joka tykkäsi rakentaa keskustelua kahvipöydässä - usein tarkastellen asioita eri näkökulmista ja lisäten sekaan hyväntuulista lappilaista tarinankerrontaa. Paljon Uulan elämänasenteesta kertoo se, että viimeisimmän Sodankylässä pidetyn väitöstilaisuuden karonkassa jälkiruuaksi söimme Uulan poimimia karpaloita kinuskikastikkeen ja tomusokerin kera.

Kun observatorio teki revontulien kenttämittauskampanjoita, Uula ratkaisi näppärästi käytännöt ongelmat lappilaisella neuvokkuudella – ja huumorilla. Ilman Uulaa moni asia olisi jäänyt järjestymättä, kuten kuljetukset läpi 40 km kairan Porojärven tunturikämpälle, huolto kesken kampanjan ja maittavat gourmet-ateriat makaronista ja nötkötistä. Uulan ansiosta asioilla oli omalla rauhallisella tavallaan tapana hoitua, eikä pitkistä oleskeluista tiettömissä kairoissa kymmenien kilometrien päässä muista ihmisistä olisi voinut ilman Uulaa uneksiakaan. Mittauskampanjoissa opimme, että kun Uula nukkuu, kaikki on hyvin!

Uula oli vielä eläkkeelle siirtymisensä jälkeen mukana työtehtävissä, oikoluki tekeillä olevia kirjoituksia ja digitoi käsintehtyjä havaintokirjoja viimeiseen hetkeen asti. Hän oli observatorion tutkijoiden mukana kertomassa avaruusaiheista päiväkodin lapsille ja lähti mielellään magneettisille kenttämittausmatkoille – ansaitusti kirjurina, kun muut olivat jo häneltä oppineet itse mittauksen tekemisen.

Nyt Uula nukkuu. Emme ole ihan varmoja onko kaikki hyvin. Tähtimittaaja lähti taivasmatkalleen yllättäen, liian pian. Jatkamme hänen työtään muistaen hänen opetuksensa. Opetuksesta on jäänyt miellyttävä ja valoisa muisto.

Uulaa kiittäen, Esa Turunen ja Sodankylän geofysiikan observatorion työntekijät